sunnuntai 14. elokuuta 2016

Huikean kesän huipennus






Elokuun 13. päivä vuonna 2016 on siintänyt suurena tavoitteena mielessä jo vuoden verran. Vuosi sitten elokuussa 2015 pentujen hypokoirakoulutus alkoi. Aikuisten koirien koulutus on hieman lyhyempi. Pennut tarvitsevat aikuista koiraa pidemmän ajan, koska pennulla on monta muutakin kehitystehtävää samanaikaisesti, mm. maailmaan tutustuminen ja kasvaminen pennusta murrosiän kautta aikuiseksi

Loppukokeeseen valmistauduin elämällä tavallista diabeetikon elämää, johon kuuluu välillä hypoglykemiat. Hani on ilmaissut ne hyvin tarkasti jo usean kuukauden ajan. Jostain syystä Hani alkoi jokunen kuukausi sitten tökkimään kuonollaan polveeni, vaikka varmasti ei ollut matalaa verensokeria... mitä ihmettä, koira ilmaisee myös korkeat sokerit! Ja sama on jatkunut. Huomaan olevani varsin tarkassa seurannassa. Hani on aikamoinen terveysterroristi. Korkeat sokerit Hani huomioi suurinpiirtein arvolla 10.5 -11.0. mmol/l. Kotona ensiavuksi Hani toi aluksi mehua, mutta nyt tarvitsenkin ennenkaikkea verensokerimittarin, joten Hanin tehtävänä on noutaa se minulle pyydettäessä. Jos sokerit ovat alhaalla, hakee koira sitten käskystä sen pillimehun, jos olen sen oikealle paikalleen muistanut jättää. Jos en ole jättänyt, alkaa Hani kuumeisesti etsimään mehua muualta. Hanin uutterasta työstä johtuen minun verikokeet sokereiden osalta ovat lähes terveen ihmisen tasolla. Huomattava terveydellinen vaikutus pitkällä- ja lyhyellä aikavälillä. Hanin myötä uskallan pitää sokerin perustason matalammalla insuliinin avulla, koska en enää pelkää hypoglykemioita, jotka "liiasta" insuliinista tulevat. Hypoglykemiassa olo on kauhea, mutta Hani ilmoittaa uhkaavasta tilanteesta ennenkuin itse ehdin edes huomata sokerin laskevan liian alas.

Loppukokeeseen piti mm. videoida myös yöaikaan tapahtuva hypoglykemian ilmaisu. Se onneksi saatiin varsin mutkattomasti kuvattua. Pari iltaa siihen meni, kun Hanin piti nukkua sikeästi ja siitä sitten herätä ilmaisemaan. Oikeaa hypoa ei silloin ollut, mutta laitoin täkin alle vatsani päälle pienen kangaspalan, jolla olin ihoa pyyhkinyt hypon aikana. Noin 20 sekunnin kuluttua siitä, kun lappu oli laitettu, säpsähti Hani hereille ja ilmaisi tarmokkaasti.


Kuvassa Hani ja Diva





Viikkoa ennen loppukoetta meille saapui Hanin ihmetykseksi uusi perheenjäsen, tyttärelle stabynpentu sijoitukseen. Se toi Hanille varmasti vähän stressiä elämään, mutta hänen työtään se ei onneksi haitannut.

Olen ollut todella tyytyväinen Hanin toimintaan työssään. Hienona bonuksena Hani on pärjännyt kesällä mukavasti myös näyttelyissä tyttären kanssa. Saldona kaksi cacibia kotimaasta ja yksi Venäjältä Maailman Voittaja 2016-tittelin kylkiäisenä. Hienon kesän huipennuksena toivoin loppukokeen menevän läpi...

Ja menihän se, Hanilla oli 15 minuuttia aikaa ilmaista hypo itselleen vieraassa ympäristössä monenlaisten houkutushajujen ympäröimänä. Tilassa ollutta mönkijää Hani nuuski hetken aikaa ja olihan siellä erilaisia maatilan tuoksuja ja tarvikkeita sekä mm. useampi avonainen sipsipussikin. Hani käytti tehtävään aikaan 50 sekuntia. Ja läpi meni. Minäkin selvitin kirjallisen osuuden hyväksytysti.

Nyt on edessä vielä puolen vuoden seurantajakso, jolloin pidetään tarkkaa kirjanpitoa koiran toiminnasta. Hani on jo pitkään ilmaissut hypot virheettömästi, joten iloisella mielellä eteenpäin. Nyt pidetään kirjaa myös korkeiden arvojen ilmaisusta. Hani on ilmaissut hypot mitä erilaisemmissa ympäristöissä, eikä arastele liikkua missään. Hani on ollut kesän aikana mukana rauhallisesti käyttäytyen kaikkialla missä minäkin, mm. ruumishuoneella. Kun olimme stabyhounien tapaamisessa Hanin kasvattajan valtavalla aidatulla pihalla, viiletti Hani noin 40 lajitoverin kanssa ympäri pihaa ja muutaman minuutin väliajoin juoksi nuuskaisemaan, onko minulla sokerit kunnossa.

Olen onnellinen tästä väsymättömästä työläiskoirasta. No, kyllä Hanikin välillä rentoutuu. Päivittäiset pari metsälenkkiä ja uiminen ovat ehdotonta riemun aikaa. Ja puutarhatöitä Hani tekee innokkaasti, tosin näkemyksemme estetiikasta ovat hyvin erilaiset.





ihan edustuskuva,,, HeW-15, HeJW-15, MV-16
Coastal Stars Diana Aurora

1 kommentti:

  1. Hei mahtavaa että löysin blogisi! Meille tulee jouluna labbiksen pentu, ja toiveissa olisi saada hänestä jossain vaiheessa lapselle apulainen. Kiva päästä orientoitumaan asiaan nyt jo ennalta. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista